maanantai 19. kesäkuuta 2017

Kun katson metsää...

Kun katson metsää talomme takana, mietin, miten onnellinen olen nivalalaisena. Nivalassa on niin kaunista, niin ihanan rauhallista. Kukat kukkivat, ja ruoho taipuu tuulessa. Metsä on vihreää, ja linnut laulavat pihapuussa. Minun Nivalani on täydellinen, juuri sellainen, jossa haluan olla.
                      Aamulla voin mennä metsään kävelylle, kun muut eivät ole vielä heränneet. Rakastan raikkaita hetkiä metsässä. Voin nähdä jäniksen hyppelevän pensaaseen, tai fasaanin kipittämässä polun viertä. Nivalan murre on mielestäni se paras, ja pidän siitä aivan älyttömästi.
                      Olen nivalalainen, ja hyvin iloinen siitä. Nivala on niin tuttu paikka minulle. Olen koko ikäni asunut täällä Nivalassa, ja Nivala on minulle erittäin tärkeä. Olen hirveän onnellinen, kun vanhempani muuttivat tänne Nivalaan 28 vuotta sitten.
Minulla on hyviä muistoja täältä. Jokainen muisto on minulle tosi tärkeä. Haluan aina muistaa, miten ihana lapsuus minulla on ollut täällä Nivalassa.

Laura Kivioja  6.lk


maanantai 12. kesäkuuta 2017

Nivalassa on paljon tekemistä

Nivala merkitsee minulle sitä, että siellä on paljon tekemistä. Esimerkiksi pitkillä peltoaukeamilla voi tehdä kävelyretkiä. On vesistö, jossa voi käydä ongella tai uimassa, jonne voi kävellä tai pyöräillä tai mennä autolla vanhempien kyydillä melkein milloin vain ja se on myös aika lähellä…
Nivalassa on peltojen keskellä kauniita pieniä metsälänttejä ja yksittäisiä puita, joissa voi kiipeillä. Nivalassa minulla on kavereita ja mukava koulu. Haluan asua mieluummin jossain pienessä kaupungissa kuten Nivalassa, jossa on paljon tilaa toisin kuin jossain Helsingissä, joka on täynnä rakennuksia ja katuja joihin eksyy helposti…
Nivalassa on oma kirjasto, jossa käyn nykyään aika paljon, sillä tykkään lukea kirjoja. Me asumme hyvällä paikalla Nivalassa Järvikylällä peltojen keskellä, jossa voi talvisin rakennella mitä vain, koska pelloille sataa paljon lunta. Voin myös laskea mäkeä mummoni pihalta meidän pellolle, jos omalla pihalla ei ole mäkeä, ja kuljeskella pitkin jäisiä ojia.
Syksyllä tykkään haravoida lehtikasoja ja riehua niissä koirani kanssa ja siskojeni lapsien kanssa. Olen myös siitä iloinen, kun minun mummo asuu ihan naapurissa, jolle voin viedä postit ja hänellä käy kesäisin aina minun serkkuja, joiden kanssa voimme leikkiä ja pelata mummoni pihalla. 
Ira Ylikotila 5 lk.
Järvikylän koulu

        

maanantai 5. kesäkuuta 2017

Teerijahti

Oli syyskuun puoliväliä. Yksinäinen teeren pulputus kaikui jostain kaukaa.
Ilmassa oli selviä syksyn merkkejä. Lehtipuut olivat puottaneet kaikki lehtensä, ruohokin oli lopettanut kasvunsa ja yöpakkaset olivat yleisiä. Puut olivat valkoisina kuurasta. Maa oli vielä kohmeinen ja kuuran peitossa. Rimpinevan peitti tiheä sumu ja harva hämärän verho.
     Istuin reppujakkarani päällä suon laidassa ja odotin, josko teerien aamulento sattuisi lentämään haulikon kantaman päästä. Kaksipiippuinen luottovehe Baikal lepäsi jalkojeni päällä valmiina tositoimiin. Vieressäni istui valppaan näköisenä kokenut ja viisas suomenpystykorva Jeppe.
     Hämäryys vetäytyi hiljakseltaan. Join höyryävän kuumaa kahvia pysyäkseni lämpimänä. Huomasin kuinka Jeppe höristi äkisti korviaan ja kuunteli tarkasti jotain. Hetken kuluttua Jeppe urahti ja samassa jostain sumun seasta alkoi kuulua sorsien siipien vikinää. Linnut olivat ruvenneet pitämään aamun ensimmäisiä konserttejaan.
     Auringon ensisäteet pilkottivat jo harvaksi käyneen sumun seasta aivan taivaan rannasta, ja kurkien ensimmäiset äänet kantautuivat pitkin suota. Samassa huomasin kymmenpäisen teeriparven, joka lensi Marjosaaren editse ja kaarsi matalalla Hankohuuhan niemennokan taakse. Nousin repun päältä ja kahmaisin repun selkääni ja lähdin kohti niemennokkaa. Päästin samassa Jepen irti, ja se ampaisi terhakkaasti liikkeelle. Jeppe paineli suoraan niemennokan taakse.
     Syke nousi hieman. Odottava ja jännittävä tunne nousi pintaan. Kävelin suon kohmeista pintaa pitkin niemennokkaa kohti, kun ilmoille kajahti Jepen haukku. Tunsin Jepen haukun tiheydestä, että kyseessä oli teeri. Haukku tuli aivan niemennokan takaa. Kävelin suoraan niemennokan metsikköön ja lähdin etenemään hiljaa haukkua kohti. Hetken kuluttua huomasin kuusten seasta, että suon laidassa suuressa koivussa oli kymmenpäinen teeriparvi, joka tuijotti Jeppeä, kun se haukkui koivun juuressa. Hiivin kuusten seassa lähemmäksi. Kun tulin ampumaetäisyydelle nostin haulikon olkapäätä vasten ja suuntasin tähtäimen kohti suurimman teerikukon kylkeä. Painoin liipaisimen pohjaan ja ilmaan kiiri haulikon pamaus. Höyhenet pölähtivät ja teerikukko tipahti alas oksalta. Suuntasin piipun nopeasti ilmaan nousseen teeriparven viimeiseen teereen ja painoin liipaisinta. Teeri teki ilmassa puolivolttia ja tipahti höyhenten seassa alas.
     Laukaus kiiri vielä pitkän aikaa ilmassa ja haulikon pamaukseen kyllästynyt suuri metso nousi vaivoin siivilleen ja katosi rauhallisemmille seuduille.

Elias Ylikotila

Rimpineva huhtikuussa 2016. Kuva: Tanja Kaarlela


maanantai 29. toukokuuta 2017

Kotiseudulla kevät on valoisa

Keväinen luonto on täynnä pieniä ja suuria ihmeitä.
Äänimaisemaa hallitsee lintujen laulu, välillä herkkänä, välillä jopa kakofonisena monien lajien konserttina.
Toukokuinen sade on pessyt luonnon vaaleanvihreäksi.

Aurinko paistaa, punaa männyn kaarnaisen rungon. Istun pehmeällä sammalella, nojaan pääni männyn karheaan kaarnaan. Suljen silmäni. Aurinko lämmittää.

Veden loiskahdus - joku polullakulkija heitti kiven lampeen. Veden kalvoon syntyy laajenevia renkaita, jotka vähitellen katoavat pois. Veden pinta on taas kalvomaisen tyyni ja rauhallinen. Kulkija etääntyy, olen taas yksin. Kunnes joku vesilintu ilmestyy seurakseni. Se laskeutuu lammen pinnalle keveästi, sulavasti ja hiljaisesti. Se lipuu vettä pitkin kohden lammen toista rantaa. Etsii ehkä pesäpaikkaa ja puolisoa. Täyttää oman, linnunkokoisen paikkansa tässä universumissa.

Minun päiväuneni jatkuu. Metsä tuoksuu. Karhea kaarna tuntuu päänahassa. Muurahainen piirtää polkunsa pudonneiden neulasten väliin. Valo on mitaton, ääretön ja lämmin. 

Olen herännyt talvesta kevääseen. Ympärillä tutut: järvi, pellot, metsä ja metsälampi. Luonto, joka tarjoaa taukopaikan, tuudittaa ja laulaa.

Levollinen ja kaunis on kotiseudun maisema. Siinä ovat juureni, siinä on sukupolvien ketju. 

Anni Laulumaa-Peräaho